Kihlasormuksen hankinta – vinkkejä sulhaselle

Haaveissa kihlat? Aikeissa kosia puolisoa, mutta et tiedä mistä aloittaa? Me autamme!

Kihlasormusta hankittaessa on muistettava muutama tärkeä asia. Nyt tässä vaiheessa kannattaa pitää korvat höröllä varsinkin, mikäli sormukset ja korut ovat sinulle yhtä hepreaa kuin autot ja rekat naisille. Ensinnäkin, kihlasormuksiin on olemassa monenlaisia sosiaalisia sääntöjä. Historiallisesti sormuksen merkitys on osoittaa, että kykenet pitämään puolisosta huolta taloudellisesti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa pidetään sopivana sormuksen hintana miehen kolmen kuukauden palkkaa.

Eri maissa on olemassa myös eri uskomuksia ja trendejä sille, millainen sormus sopii kihla- ja millainen vihkisormukseksi. Esimerkiksi Suomessa on usein tapana, että kihlasormuksena toimii simppelimpi rinkula ja vihkisormuksena puolestaan näyttävämpi timanttisormus, jonka puolisot saavat yhdessä valita. Yhdysvalloissa puolestaan on tapana, että kihlasormus on mahdollisimman näyttävä ja suuri, jolla osoitetaan puolisolle se, että vihkiaikeissa ollaan tosissaan.

Viimeinen muistettava asia on kuitenkin simppeli: mistään edellä mainituista seikoista ei ole pakko välittää. Loppujen lopuksi ainut asia, jolla on väliä, on se, että olet tosissasi aikeidesi kanssa. On selvää, ettei monenkaan talous kestä usean kuukauden palkan laittamista sormukseen. Lisäksi jos asut jo valmiiksi kumppanisi kanssa yhteisessä taloudessa ja rahat ovat tiukalla, ei näin suurta päätöstä voi yksin luonnollisesti tehdäkään. Tällaisessa tapauksessa voi olla hyvä idea konsultoida kumppania asiasta ja tiedustella, millaisen sormuksen tämä toivoisi saavansa. Tämä ei välttämättä pilaa kosinnan yllätysaspektia, vaan päin vastoin saa kumppanissa aikaan mahanpohjan kutkutusta kosintaa odotellessa.

Konsultoi kosittavaa

Kysymällä suoraan tai vihjaamalla kosinnasta saat helpommin selville juuri oman kumppanin sormustoiveet, jos et niitä vielä satu tietämään. Näin on todennäköisempää, että valinta menee nappiin ja sormuksen kokokin on kerralla oikea. Saatat jopa yllättyä siitä, millaisen sormuksen kumppanisi toivoo. Jotkut antavat kumppanin nykyään jopa valita oman sormuksensa itse, ja nykyisin yhä useammin valinnan kohteeksi tulevat edullisemmat hopeasormukset, joissa on näyttävä mutta edullinen sirkonikivi. Tällaisen sormuksen voi saada jopa parin euron hintaan ulkomailta tilattuna, kun taas vastaavan kokoisen ja näköisen timanttisormuksen hinta huitelee noin kymmenessä tuhannessa eurossa.